Vuosi 2006 - Vuosi 2007 - Vuosi 2008 - Vuosi 2009 - Vuosi 2010 - Vuosi 2011 - Vuosi 2012 - Vuosi 2013

Vuosi 2007


11.12.2007 Pitkästä aikaa päivityksiä

Olimme match showssa 16. elokuuta. Mukana olivat kultainennoutaja Lenni & englanninsetteri Pontus. Lenni sijoittui sinisten aikuisten neljänneksi ja Pontus punaisten aikuisten viidenneksi.

Seuraava match show oli 20. syyskuuta. Pontus hurmasi tuomareita ollen punaisten aikuisten 1. ja Best In Show 2. Kilpailin Pontuksen kanssa myös senior handlerissa, sijoituimme toiselle sijalle. Mukanamme oli myös Anni, kultaisennoutaja Veetin (Juno-Juhekin Startti) kanssa, jonka sitten myös esitin kehässä.

Kuvagalleriaan on päivitelty kuvia.

Kävimme Helsingin messukeskuksessa, Voittaja 2007 näyttelyssä viime viikonloppuna ilman koiria. Tästä reissusta lisää teksteineen ja kuvineen lähipäivinä. Starttaamme omien koiriemme kanssa kehissä taas ensivuoden puolella, silloin onkin tiedossa monet näyttelyt.

 


11.8.2007 Rovaniemi, ryhmänäyttely

Minulle ja Pontukselle tämä oli ensimmäinen yhteinen esiintyminen virallisessa näyttelyssä. Englanninsettereitä oli ilmoitettu 6 kpl ja tuomarina toimi Leni Finne. Pontus kilpaili ainoana uroksena, eli narttuja oli siis 5 kpl, joista yksi oli super ihana ”Lola” (Cisosan Valon Loiste) joka onkin Pontuksen emän sisko.

Jännitys oli sanoinkuvaamaton ennen kehää. Pontus esiintyi varmasti, se liikkui tapansa mukaan mielettömän kauniisti ja seisoi paikallaan kuin patsas, lukuun ottamatta tilannetta jolloin tuomari näytti lelu ankkaa, jotta näkisi koiran ilmeen. Pontus siis innostui lelusta kovasti, mikä hymyilytti myös itse tuomaria, mutta jatkoi varmaa esiintymistään sen jälkeen.

Arvostelu oli todella hyvä (löytyy Pontuksen omalta sivulta) ja tulos miellyttävä: ERI1, PU1 & SERT! Tämä oli Pontukselle toinen serti.

Seuraavaksi kehään astelivatkin nartut. Cisosan Valon Loiste ”Lola” saikin ainoana narttuna erinomaisen, eli olikin sitten automaattisesti paras narttu. Joten niinpä Pontus ja ”tätinsä” Lola pääsivät ROP-kehään. Hetken tuomari mietti, tuloksena meille VSP & iki-ihanalle Lolalle ROP! Onnea Minnalle & Pekalle! :)

Kiitokset kaikille näyttelypaikalla meitä kannustaneille ja onnitelleille ihmisille! Sydäntä lämmitti kuulla taputukset ja iloiset ilmeet kehän laidalla kun menestyimme. Kiitos myös muille jotka ovat onnitelleet sen jälkeenkin :)

ROP-kehän jälkeen siirsimme tavarat kultaistennoutajien kehän laidalle. Suloinen koirakaverimme, kultainennoutaja ”Kelly” (Terra Antyda Sani Kelly) Oulusta kävi ensimmäistä kertaa kehässä, tuloksena tuli hienosti ROP-pentu! Onnea Inka!

Minua pyydettiin esittämään Helsingistä saapunut 1,5 vuotias kultainennoutaja narttu ”Tilda” eli näin virallisemmin Karvin Very Pretty. Tilda oli oikein yhteistyöhaluinen minun kanssani ja esiintyikin mielettömän nätisti! Tildan tuloksena nuorten luokan EH1. Tildaa oli ilo esittää kehässä! Terveiset meidän koko porukalta Helsinkiin Tildalle & Poppinssille (FIN MVA JV-01 Karvin Mary Poppins) omistajineen!

Suurkiitokset vielä kaikille tutuille mukavasta seurasta näyttelypaikalla, päivä oli onnistunut eli tästä on hyvä jatkaa!

 


1.8.2007 Match Show

Kävimme englanninsetteri Pontuksen kanssa esiintymässä match showssa. Yllätykseksemme voitimme aikuisten punaisten sarjan ja Pontus jatkoi tuomarien hurmaamista vielä Best In Show kehässäkin. Tuloksena voitto kotiin, eli Best In Show 1. sija. 

Esitin match showssa myös koirakaverimme englanninspringerspanieli Nerin (Fariinin Jessamine) sekä kultaisennoutaja Veetin (Juno-Juhekin Startti), joka sijoittuikin hienosti sinisten sarjan neljänneksi.

Pontushan kävi heinäkuussa Tampereella match showssa Satu-Marjan kanssa, sijoittuen sielläkin upeasti Best In Show 1. sijalle. Eli mätsärimenestys jatkui myös täällä pohjoisessa :)

Pontus on Rovaniemen Käyttökoirien match show cupin kuudennella sijalla.

 


30.7.2007 Tervetuloa Pontus !

Minulle saapui uusi ihana perheenjäsen, englanninsetteri Cisosan Italian Prophet ”Pontus” Tampereelta. -Riikka-

 


22.7.2007 Pellon koiranäyttely

Cockerspanieli Salli, avoimen luokan H, tuomarina Jorma Silta. Arvostelu oli hyvä, mutta tuomari oli hyvin tarkka koirien painosta, Salli oli hänelle valitettavasti liian tukevassa kunnossa. Kultainennoutaja Lenni myös avoimen luokan H, tuomarina Kurt Nilsson Ruotsista.

Päivä oli mielettömän kuuma, aurinko paistoi taukoamatta. Näyttelyreissu oli tuloksista huolimatta mukava.

Kultainennoutaja Lenni sekä cockerspanieli Salli jäävät nyt näyttelytauolle ja jatkavat muiden harrastusten parissa. Palaamme Sallin ja Lennin kanssa kehiin ensivuonna.

 


20.6.2007 Match Show Rovaniemellä

Järjestimme Rovaniemen Käyttökoirien nuorisojaoston kanssa match shown tänne Rovaniemelle, kauppatorille. Tuomareiksi pyysin Pia Halvaria (kennel Kultahännän, kultaisetnoutajat) sekä Virve Simosta (aktiivinen spanieliharrastaja). Suuret kiitokset että pääsitte tuomaroimaan mätsäriimme! Todella aurinkoinen ja lämmin sää yllätti, mikä taas näkyi koirien osallistumismäärässä. Tuli hurjan paljon osallistujia mikä on hieno juttu!

Cockerspanieli Sallin kävin esittämässä aikuisten sarjassa, jossa saimmekin punaisen nauhan. Punaisten nauhan saaneiden koirien kehästä tipuimme kuitenkin ihan viimeisten joukossa.

Pitkästä aikaa osallistuin myös senior handleriin, koiraksi sain entisen junior handler koirani basenji ”Arvin” (FIN, S, N, KANS MVA Furahan Huenda Kamili). Vähän kyllä jännitti, koska siitä on aikaa kun olen viimeksi junior handler kiemuroita tehnyt tai harjoitellut. Tuomari pyysi tekemään kahdeksikon, mutta ei ollut taidot ”ruostuneet” mihinkään vaan taidot oli hyvin vielä hallussa. Voitimme siis Arvin kanssa Senior Handler kilpailun. Kiitos Satu Wirralle Arvin lainaamisesta Senior Handler kehään! Olenkin tällä hetkellä Rovaniemen Käyttökoirien mätsäri cupin 2007 senior handler kilpailun 1. sijalla kahden muun saman pistemäärän saaneen osallistujan kanssa!

 


18.6.2007 Onnea Salli 3 vuotta!

 


26.5.2007 Iin ryhmänäyttely

Lähdimme matkaan kera Salli cockerin ja Lenni kultsun. Päivä meni vähän penkin alle meidän osalta mutta mehän emme luovuta!

Cockerspanieleiden kehä alkoi heti aamusta joten Sallin vuoro oli esiintyä ensin. Tuomarina toimi Saija Juutilainen, joka kaipasi Salliin lisää luustoa, mutta kehui sitä todella feminiiniseksi, taisipa jopa sanoa että Salli on hyvin naisellinen, heh. Tuloksena tuli tällä reissulla todella yllätyksellisesti H.

Kultaistennoutajien kehää odotellessamme seurasimme ystäviemme koirien esiintymisiä. Ilma oli lämpenemässä kokoajan, vaikka aamulla näytti että tulisi kyllä vettä taivaalta. Kultaistennoutajien kehän alkaessa oli jo hyvin kuuma ilma, ja Lennikin ehti jo vähän väsähtää.

Lenni kilpaili ensimmäistä kertaa avoimessa ”isojen poikien” luokassa, ja oli kaiken lisäksi vielä luokan nuorin kilpailija. Lenni esiintyi todella kivasti ja huomaa, että on tullut koirallekin paljon varmuutta kehään. Arvostelussa kehuttiin kovasti Lennin maskuliinisuutta, hyvää ilmettä, pigmenttiä sekä luustoa ja takakulmauksia, mikä olikin kivaa luettavaa. Tuomari mainitsi kyllä myös että Lenni olisi edukseen hieman hoikempana, mikä meitä kyllä oikeasti vähän huvitti. Tuloksena tuli Lennillekin sininen nauha, eli H.

Reissu oli kaikesta huolimatta mukava, ja eihän tuo Ii onneksi kovin kaukana ollut. Mukavaa näyttelyhenkistä seuraa löysimme Mirvasta (ja flatti Bobista) sekä Sirpasta (ja labbis Empusta), kiitokset myös kaikille muille tuttaville koirineen seurasta.

Tästä ei ole suunta kuin ylöspäin ja jatkamme kaikesta huolimatta Pellon kaikkien rotujen koiranäyttelyyn.

Kiitokset Johanna Sääskilahdelle Lennin hyvästä trimmauksesta sekä jälleen Sanna-Maria Hyväriselle (kennel Esseres) Sallin siistimisestä.

 


17.5.2007 Noutajapäivät Rovaniemellä

Järjestimme Lapin Nuuskujen (paikallinen noutajakoirajärjestö) kanssa noutajapäivät tänne Rovaniemelle, mihin sisältyi niin match showta, kiihdytyskilpailua, kaunein noutaja -kisaa kuin tokoakin.

Tuomareiksi match show:hun saimme yhdistyksen yksimielisellä päätöksellä Lennin kasvattajan, Jussi Nummiolan (kennel Juno-Juhekin), joka ajoikin tänne Haukiputaalta saakka vain meidän match show'tamme varten, kiitokset Jussille tuomaroinnista! Toisena tuomarina toimi Nina Janné, kennel Trés Allantes ja kolmantena tuomarina minä, eli Riikka.

Päivä alkoi kauneimman noutajan valinnalla, jonka jälkeen alkoi match show ja muut oheiskilpailut. Minä toimin match showssa tuomarina lapsi ja koira -kilpailussa, sekä junior– ja seniorhandlerissa.

Lennin kävin harjoittelun vuoksi esittämässä kaunein noutaja kilpailussa, pääsimme jatkoon mutta tipuimme kuitenkin sitten.

Tuomarina toimiessani oli erittäin vaikea laittaa järjestykseen eritoten lapsi ja koira kilpailijat, ne kun olisi kaikki voinut sijoittaa. Junior handlerissa taasen oli hyvin tasokkaita esittäjiä, mutta sieltä sitten kuitenkin löytyi melko nopeasti parhaimmat. Kahden viimeisen parhaan valinta oli ihan mielettömän vaikeaa, mutta päätös oli silti tehtävä. Junior handleriin otin heille vaihtokoiraksi todella vilkasluonteisen kultaisennoutajan Hemulin (Kotipihlajan Hemuli), jotta kilpailijoille tulisi vähän haastetta ;) kiitokset Annikalle Hemulin lainaamisesta kehään.

Alla kuva Lennistä ja Riikasta kaunein noutaja-kilpailussa, Riikan tuomaroinnista lapsi ja koira kilpailussa sekä Riikan valitsemat junior handler voittajat.


1. Jenny Jakkila, Rovaniemi, amerikancockerspanieli
2. Janika Kuusijärvi, Rovaniemi, englanninspringerspanieli

 


6.5.2007 Oulun reissu ja Oulaisten koiranäyttely


Lähdimme Sallin kanssa lauantaina kohti Oulua junalla, matka sujui oikein kivasti. Tapasimme junassa rovaniemeläiset kultsu tytöt, Doran (Mellan Taiga) ja pikku pentu Kellyn (Terra Antyda Sani Kelly) jotka olivat myös suuntaamassa  seuraavana päivänä Oulaisten näyttelyyn. Ennen kuin huomattiinkaan niin juna oli jo perillä, aika meni kyllä ihan yllättävän nopeaa koirien kanssa ja Inkan kanssa jutellessa!

Oulussa sitten yövyimme ystäviemme Lauran ja J-P:n luona, mikä olikin Sallista erittäin mukava paikka! Salli taisikin saada aikaan siellä oikein kunnon cockerikuumeen:)


Salli yökylässä

Sunnuntaina sitten olikin Oulaisiin lähtö edessä, komean cockerspanieli uros Artun (Cockhill Yogi The Brisk) ja omistajansa Jaanan kanssa. Jaana tuli hakemaan aamupäivästä ja autonnokka kääntyi kohti Oulaista.

Oulaisiin päästyämme olimme positiivisesti yllättyneitä kun sää oli lämmin, mitä ehkä vähän jännitimme etukäteen. Cockerspanieleita oli ilmoitettu 15 kpl ja tuomarina toimi Markku Santamäki.

Salli esiintyi avoimessa luokassa, saaden EH:n ja sijoittuen luokassaan kolmanneksi. Olin enemmän kuin tyytyväinen, siihen miten kivasti Salli seisoi ja ennen kaikkea liikkui! Matkakaverimme Arttu oli EH1 saaden kivan arvostelun ja sisko puoli Mila oli ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään PN1, SERT & VSP, onnea Sasu ja Mila ihan hirmuisen paljon! Myös enkku-Kirsin Jeffe oli hienosti SERT & VSP! Hienoa hienoa! On meillä hienoja kavereita ;) Sallin oikein kiva arvostelu löytyy Sallin omalta sivulta.


Salli kehässä arvosteltavana

Kultaistennoutajien kehää ehdin vain vilkaista. Koirakaverimme/matkaseuramme kultsutyttö Dora oli kovassa tasoisessa luokassaan hienosti saaden tulokseksi EH2!

Lähdimme cockerspanieli kehän jälkeen ajelemaan takaisin Oulua kohti. Ennen junalle lähtöä kävimme kahvittelemassa Jaanan ja Artun luona. Siellä oli aivan uskomattoman ihastuttava pieni black&tan cockeri uros pentu "Yogi"!

Tästä on hyvä jatkaa taas ja alkaa suunnittelemaan seuraavia reissuja!

Sydämelliset kiitokset Inkalle kultsuineen oikein mukavasta matkaseurasta, Lauralle ja J-P:lle majoituksesta ja hyvistä ruoka tarjoiluista sekä Jaanalle Oulaisten matkaseurasta ja kahveista ja muista tarjoiluista! Reissu oli kaikin puolin ihana ja erittäin onnistunut! Kiitos
kaikesta vielä kerran kaikille teille! :)


Dora, Kelly ja Salli junassa

 


4.5.2007 Mila siskopuolen luona kyläilemässä


Kävimme aivan ihastuttavan Mila (Allway's Sunny Savannah) siskopuolen luona vierailemassa. Sallia vähän trimmattiin tulevaa näyttelyä varten jonka jälkeen siskokset pääsivät leikkimään, voi että sitä riemun määrää!

 


4.5.2007 Onnea Viivi 4 vuotta!

 


25.-30.4.2007 Lahden reissu


Lähdin lomailemaan Lahteen, kun oli mahdollisuus vielä lähteä lomareissulle ennen kuin työt alkaisivat. Tällä kertaa koirat jäivät hoitoon Rovaniemelle.

Kansainvälinen koiranäyttely sattui juuri tälle viikonlopulle, minkä huomasin vasta paria viikkoa aiemmin että siellä tosiaan on näyttely, joten koirat jäi sitten ilmoittamatta tietenkin :) Kävin kuitenkin lauantaina katsomassa kultaiset noutajat ja cockerspanielit, harmikseni ne olivat eri halleissa ja menivät osaksi päällekkäin, joten kummastakin rodusta ehdin nähdä vain urokset.

Tuttujakin oli muutamia, joita ehdin nähdä. Nina (kennel Tres Allantes) ja Anna-Leena olivat walesinspringerspanieleidensa kanssa, ja hieno reissu heillä olikin! Sydämellisesti onnea luokkavoitoista, paras uros sijoituksesta, sertistä, cacibista, vsp:stä, rop-vet saavutuksesta jne.! Kyllä saa olla erittäin ylpeä noin hienoista welsheistä :) !

Rovaniemelle takaisin lähdettyäni, tapasin junassa Jonna ja Jenny Jakkilan, hekin olivat viettäneet viikonlopun samaisessa koiranäyttelyssä. Kiitoksia tytöille mukavasta matkaseurasta, ihan Rovaniemelle asti.

Kamera oli kyllä reissussa matkassa, mutta harmikseni se ei kuitenkaan näyttelypaikalle saakka tullut mukana.

 


22.4.2007 Match Show

Oltiin Sallin ja Lennin kera match showssa. Salli sai punaisen ja Lenni sinisen nauhan. Punaisten ja sinisten kehät menivät päällekäin,joten Kortelaisen Iiris alias Irkku kävi esittämässä Lennin sinisten kehässä, sillä aikaa kun me olimme Sallin kanssa viereisessä punaisten kehässä. Onneksi oli joku kaverina että kummatkin koirat pääsivät vielä esiintymään kehään toisen kerran. Äitini Sirkku oli työkavereidensa kanssa reissussa tuntureiden kupeessa, joten ei valitettavasti päässyt tulemaan paikanpäälle vasta kuin ihan match shown lopussa.

Salli tippui viimeisten joukossa punaisten nauhan saaneiden koirien kehästä, kuten myös Lenni, sinisten nauhan saaneiden koirien ryhmästä.

Tässä vaiheessa suuret kiitokset Iirikselle mukana olemisesta ja auttamisesta kahden koiran kanssa mätsärissä sekä Lennin esittämisestä mikä sujui oikein mainiosti, ottaen vielä huomioon vain paikan päällä treenaamisen!

Muutamia kuvia tuli otettua niin itse match showssa, kuin sen jälkeenkin. (Katso lisää kuvagalleriasta)

 


14.4.2007 Lapin Spanielikerhon järjestämä trimmauskurssi

Uskaltauduttiin Sallin kanssa Spanielikerhon järjestämälle trimmauskurssille. Jännitys oli ihan huipussaan, koska tuo cockerspanielin trimmaaminen on kyllä melkoista  taiteilua. Kaikki sujui kuitenkin oikein mallikkaasti, no, ainakin omasta mielestä :D Saatiin me positiivista palautetta kuitenkin. Erityisen tyytyväinen olin että sain nuo tassut oikein mallikelpoisesti leikattua, niiden leikkaaminen ja muotoilu jännitti ehkä itseä eniten. Sallikin käyttäytyi oikein nätisti vaikka Riikka äipällä ne sakset ja kone olivatkin kädessä. Kyllä tuohon trimmaamiseen tuli nyt ihan kiva kipinä, joten eiköhän itselläkin tule jossain vaiheessa ostettua kone ja parit sakset lisää. Käydään sitten Sanna-Marian luona tarkastuksessa ja viimeistelyssä tietty ;)

Suuret kiitokset Sasulle trimmauskurssin kuvista ja Iiris Kortelaiselle "jälkeen trimmauksen" kuvista !


kuvat: Sasu


Salli trimmauksen jälkeen. Kuvat: Iiris Kortelainen
 

 


9.4.2007 Onnea 2-vuotias Lenni!

 


17.2.2007 Tornion ryhmänäyttely

Meidän 2007 vuosi alkoi siis Tornion koiranäyttelystä, johon Salli cockerspanieli osallistui. Tuomarina toimi Kurt Nilsson Ruotsista ja cockerspanieleita oli ilmoitettu yhteensä 13kpl, avoimen luokan nartuissa kilpaili Sallin lisäksi kaksi cockeria.

Näyttelyyn saavuttuamme, esitin ensimmäiseksi koirakaverimme englanninspringerspanieli Nerin (Fariinin Jessamine), jonka jälkeen olikin sitten Sallin vuoro. Sallilla tuntui olevan virtaa ihan mahdottomasti, ja mietinkin että saa nähdä, mitä tästä tulee, mutta yllätykseksemme Salli esiintyi kuin mikäkin vanha kehäkonkari. Liikkui todella iloisesti ja vauhdikkaasti, josta saimmekin sitten positiivista palautetta vielä kehän reunalta;) Myöskään seisomisessa ei ollut kyllä moittimista:)

Tuomari antoi Sallille erittäin hyvän, ja sijoituimme luokassamme sitten kolmanneksi. Arvostelu oli oikein kiva omasta mielestä, mikä olikin hieno juttu! Arvostelu löytyy Sallin omalta sivulta.

Cockerspanielikehän jälkeen, meninkin sitten sileäkarvaistennoutajien kehän laidalle. Tällä kertaa esitettävänä oli flatti narttu Lola (Trollskogen Aurora) jota oli ilo esittää jälleen kerran.

Kultaistennoutajien kehää hetken seurattuamme, käänsimme auton nokan takaisin kohti Rovaniemeä. Kun saavuimme perille, olimme sekä iloisia että samalla väsyneitä pitkän päivän jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa taas seuraaviin näytelmiin;)